Perheen kanssa vietetty aika on todella arvokasta. Aika tuntuu kulkevan käsittämätöntä vauhtia ja lapset kasvavat koko ajan nopealla tahdilla. Välillä on hyvä pysähtyä ja tehdä jotain kivaa yhdessä. Kauniit perhekuvat ovat hyvä keino saada juuri tällä hetkellä meneillä oleva vaihe perheenne elämässä talteen. Rakkaat ja ihanat muistot valokuvien muodossa kestävät aikaa ja niiden pariin jaksaa palata uudelleen ja uudelleen. Paras hetki ottaa kuvia on nyt, sillä juuri tämä hetki ei enää palaa. Jokainen hetki on täydellinen kuvattavaksi.
Löydät lisää esimerkkejä perhekuvista tämän sivun alalaidasta. Lähetä sivulta löytyvällä lomakkeella viesti ja lähetän sinulle nähtäväksi muutaman kokonaisen gallerian.
Kaikki tunteet kuuluvat elämään ja kuvaukseen. Ohjaan lapsia tekemisen kautta ja liike on kuvissa tärkeää. Parhaat perhekuvat saadaan kun lapset saavat mennä ja touhuta omaan tyyliin eikä ulkopuolelta sanella liikaa ohjeita. Tärkeää lasten kuvaamisessa on se, että saa lapset innostumaan tekemisestä ja on itse kuvaajana innostunut ja kiinnostunut lasten puuhailuista ja kannustaa heitä kuvauksen aikana.
Perhekuvaus voidaan suorittaa haluamassanne paikassa tai vaihtoehtoisesti minä voin suositella kuvauspaikkaa teille. Ulkona lapset voivat mennä ja temmeltää, tutkia ympäristöä omaan tahtiin ja purkaa energiaa. Kuvaukset tehdään lasten ehdoilla ja siksi niihin on hyvä varata aikaa vähintään 1-1,5h koska välillä on pidettävä taukoa vaikka eväshetken muodossa. Perhekuvaus miljöössä kannattaa järjestää joko aamupäivällä aikaisin tai illalla ennen auringonlaskua niin valo on mahdollisimman kaunis.
Perhekuvaus voidaan toteuttaa myös valoisalla studiollani Tampereella Tampellan alueella. Tämä on suosittu vaihtoehto erityisesti loppusyksystä ja alkukeväästä kun sää on epävakaa. Myös studiossa lapsilla on lupa mennä ja leikkiä vaikka tilaa onkin vähemmän kuin ulkona. Studiokuvaus onnistuu tottakai mihin vuodenaikaan tahansa jos se tuntuu teistä omimmalle vaihtoehdolle.
Kuvaus pitää sisällään kuvia kaikista perheenjäsenistäsi yhdessä ja erikseen. Valmis galleria muodostaa tarinan koko kuvaushetkestä. Valitsen itse kuvista kuvauspaketin keston mukaan vähintään 30-60 parasta kuvaa, jotka käsittelen valmiiksi. Käytössä ei ole koevedoksia tai esivalintagallerioita vaan asiakas saa kaikki valmiiksi käsitellyt kuvat itselleen. Minä pidän huolen, että galleriaan päätyy ne tärkeimmät, kauneimmat ja ihanimmat otokset. Ja te saatte ne kaikki.
Olen pyrkinyt pitämään kuvauspaketin hinnoittelun selkeänä. Te saatte siis reilun määrän valitsemiani parhaita kuvia ja saatte pitää ne kaikki ilman mitään lisämaksua. Konainen galleria kertoo tarinallisessa muodossa juuri teidän perheen tästä hetkestä ja kuvausten aikana tallentuu paljon ohikiitäviä hetkiä, jotka ovat kaikki arvokkaita. Minulle on tärkeää, että te saatte koko gallerian itsellenne koska olisi todella sääli jos ihania kuvia heitettäisiin digitaaliseen roskiin ja kukaan ei koskaan näkisi niitä:)
Täysikokoisten digitaalisten kuvien lisäksi saat upeat perhekuvasi koskettavana videona, jota on ihana jakaa ystäville ja sukulaisille. Videolla oleva kuvaesitys on synkattu kauniin musiikkikappaleen tahtiin ja on ihana tapa esitellä perhekuvianne muilla. Tai ihan vaan fiilistellä itse:)
Kuvauksen kesto on noin 1-1,5h.
kuvaukset studiossa ja/tai miljöössä
Sisältää kaikki parhaat kuvat digitaalisina, et maksa kuvista enää lisää
mahdollista valita useampi miljöö
60+ valmista kuvaa
kuvien toimitus nettigallerian kautta
vapaat julkaisu- ja teettämisoikeudet kaikkiin kuviin
kaunis video kuvistanne
upea fine art -printti parhaasta kuvastanne
kuvaus on mahdollista maksaa myös osissa ilman lisäkuluja
Kaikkien pakettien hintaan sisältyy matkakulut Tampereella. Muuallakin miljöökuvaus onnistuu tarvittaessa ja silloin hintoihin lisätään ennalta sovitut matkakulut.
Asiakas saa valmiit täyden resoluution kuvatiedostot vapaaseen omaan käyttöön ja voi julkaista ja teettää niitä miten ja missä haluaa. Valmiissa kuvissa ei ole vesileimoja. Kuvien käytöstä kaupalliseen tarkoitukseen neuvotellaan tarvittaessa erikseen.
Kaikki palaavat asiakkaat saavat 10% alennuksen kaikkien kuvauspakettien hinnoista poislukien dokumentaariset hääkuvaukset. Muistathan mainita olleesi aiemmin asiakkaanani varausta tehdessäsi.
Tämä on tärkeä juttu mutta ei kuitenkaan sellainen, että siitä tarvitsisi kauheasti ottaa stressiä. Olen kirjoittanut blogiin vinkkejä lapsi- ja perhekuvauksiin pukeutumisesta ja varausta tehdessäsi saat myös kattavat valmistautumisohjeet sähköpostitse. Lapsikuvaukseen pukeutuminen ei ole kuitenkaan mitään rakettiedettä eli sillä, että lapsilla ja aikuisilla on hyvä olo vaatteissaan pärjää jo pitkälle!
Perhekuvaus voidaan järjestää yhtä hyvin luonnonvalostudiollani Tampereen Tampellan alueella tai valitsemassanne miljöössä. Sopivaa kuvausmiljöötä voidaan suunnitella vaikka yhdessä eli mitään tiettyä ideaa ei varatessa tarvitse olla mielessä. Yksi hyvä vaihtoehto on kuvata teitä omassa kodissanne tai kotipihalla. Kaikki on siis mahdollista:)
Perhekuvauksen kellonaikaa valitessa kannattaa huomioioda kaksi asiaa: lapsen tai lasten jaksaminen ja valo.
Tärkein mielessä pidettävä juttu on, että kellonaikaa miettiessä huomioidaan lapsen jaksaminen ja mahdollinen päiväunirytmi. Hyvä kellonaika voi olla esimerkiksi heti lapsen päiväunien jälkeen tai mikä tahansa aika kun lapsi on yleensä pirteimillään ja hyväntuulinen. Tässä asiassa kannattaa mennä lapsen ehdoilla niin pitkälle kuin mahdollista:)
Toinen huomioitava asia erityisesti miljöökuvauksen kohdalla on valo. Miljöökuvauksessa valo on yleensä parhaimmillaan kun aurinko on matalalla eli paras aika lapsikuvakseen valon puolesta on ilta ennen auringonlaskua tai aamupäivä kun aurinko on vielä nousemassa. Tottakai vuodenaika vaikuttaa tähän eli esimerkiksi talvella aurinko ei nouse kovin korkealle missään vaiheessa, joten sellaista huonoa keskipäivän valoa ei ole edes tarjolla. Siinä tapauksessa valon puolesta hyvä aika kuvata voi olla siis koska tahansa kun valoa ylipäätään on.
Tampellassa sijaitseva studioni on luonnonvalostudio, joten siellä hyvä aika valon puolesta on koska tahansa kun valoa on. Mitä enemmän sen parempi. Edes suora auringonpaiste ikkunaan ei haittaa vaan valo saadaan tarvittaessa pehmennettyä sitä varten asennetuilla läpikuultavilla verhoilla. Perhekuvaus studiolla onnistuu siis loistavasti valoisaan aikaan kellonajasta riippumatta.
Tärkeintä tässäkin on, että edetään lapsen ehdoilla. Kuvausaikaa on käytettävissä reilusti ja ei haittaa vaikka aluksi aikaa menee jännittämiseen. Vanhemmista saattaa tuntua aluksi jopa siltä, että lapsesta tai lapsista ei saa mitään irti mutta kärsivällisyys palkitsee tässä asiassa:)
On ihan tavallista, että ensimmäinen 20 minuuttia menee ihan pelkkään tutustumiseen ja uuteen tilanteeseen tottumiseen eikä sinä aikana saada kuvia vielä lainkaan. Se ei haittaa lainkaan. Tutustuminen kannatta tehdä lapsen omalla tahdilla ja pikkuhiljaa leikkimisen, tutkiskelun ja tavittaessa vaikka vanhempien sylittelyn kautta.
Toisaalta kannatta myös huomioida lapsen luonne. Osa lapsista on luonnostaan ehkä ujompia, varautuneempia tai vakavamman oloisia ja sekin on erittäin ok:) Kaikkien lasten ei tarvitse olla aina iloisia ja nauravaisia vaan kaikenlaiset luonteet ovat ihania ja ne saavat mielestäni näkyä kuvissakin. Tarkoitus on nimenomaan saada kuviin lapsi juuri sellaisena ihanana itsenään kun hän oikeasti on koska se on se, mitä te haluatte muistaa, eikö vain?
Eivät oikeastaan mitenkään:) Jos varaat lapsikuvauksen niin tottakai kuvausten aikana otetaan kuvia myös lapsista vanhempien kanssa aivan samaan tapaan kuin perhekuvauksessa. Toisaalta perhekuvauksessa kuvataan myös lapsia erikseen ilman vanhempia, joten kyseessä on käytännössä sama tuote ja samat kuvauspakettien sisällöt.
Perhekuvauksen varaaminen alkaa helposti noudattamalla seuraavia kolmen kohdan ohjeita.
Voit halutessasi kertoa lomakkeessa lisätietoa kuvaustarpeestanne tai kuvattavista henkilöistä. Näihin palataan joka tapauksessa myöhemmässä vaiheessa. Jos sinulla on mitä tahansa kysyttävää lapsikuvaukseen liittyen niin voit kysyä sen saman lomakkeen avulla.
Ottamalla yhteyttä oheisen lomakkeen kautta saat myös tutkittavaksi muutaman kokonaisen perhekuvagallerian päätöksentekoa helpottamaan. Vastaan viesteihin niin pian kuin mahdollista.
Sovitaan yhdessä teille paras mahdollinen kuvausaika ja mietitään kuvauspaikka jos teillä ei ole mitään tiettyä miljöötä vielä mielessä.