Perhekuvaus Pyynikillä

perhekuvaus pyynikillä
perhekuvaus pyynikillä

”Lähettämääsi galleriaan on täällä nyt ehditty lähemmin & ajatuksella ja kiireettömästi tarkemmin paneutumaan, joten haluttaisiin yhdessä sinulle Teemu kertoa meidän fiiliksiä kuvauksesta ja galleriasta.

Kuvaus sinun kanssasi oli tosi mukava kokemus meidän perheelle. Isommat tytöt sanoivat kuvauksesta, että” Teemu on niin hauska, kun hän höpötteli kaikkea meille” ja ”me saatiin myös itse kertoa, että millaisia kuvia otetaan.

Äitinä oli ihana vierestä seurata, kun lähdit heidän juttuihin mukaan ja etenit mielestäni erittäin hyvällä rytmillä kuvauksessa eteenpäin. Osasit hyvin sopia kompromisseja heidän kanssaan niin, että ”kun nyt tehdään näin, nii seuraavaksi tehdään sitten tällä tavalla.”

Me katsottiin yhdessä muutama päivä sitten perheen kanssa ihan ensiksi videokooste kuvauksesta ja kyyneleet tulivat silmiini jo kun musiikki lähti soimaan. Kuvat videolla oli aivan todella upeita. Olit saanut ihanasti taltioitua sitä tunnelmaa ja energiaa mitä meillä kuvauksessa oli. Hauskuus paistoi läpi, mutta samalla sieltä löytyi myös niitä ihania herkkiskuvia.

Tytöt tykkäsi erityisesti niistä kuvista, missä itse oli pääroolissa ja muistivat aina, että mitä milloinkin oli tehtävänä. Teit selvästi lähtemättömän vaikutuksen lapsiimme.

Minussa itsessäni kuvien katselu sai aikaan ihania muistoja ja tunteita, että kumpa aika pysähtyisi & hidastuisi hetkeksi pidempään just tähän ja saisi nauttia just nyt heistä ja heidän touhuistaan tässä iässä. Varsinkin ne kuvat toivottavasti piirtyy verkkokalvolleni missä itse olen jokaisen lapsen kanssa erikseen kaksin. Ne tulee jäämään sydämeeni vieläkin isommin. Kuvauksessa oli ihana, kun ohjasit joissain tilanteissa tarkemmin mitä tehdä ja osasit myös tallentaa niitä odottamattomiaki extempore hetkiä.

Osaat toimia monen eri-ikäisen lapsen kanssa saaden heistä parhaimmat puolet esiin. Haha, mutta tällä kertaa kuvauslokaatio ohjasi lapsia kuin magneetti menemään kohti vettä. Onneks vesi ei ollut ihan jäistä ja aurinko lämmitti sopivasti. Meillä asuu muutama vesipeto ja oli kyllä vallan tiedossa, että heidät tulee löytämään vedestä jossain kohtaa iltaa. Kiitos Teemu sinulle vielä tosi ihanasta kuvauksesta ja siitä, että tallensit meille tosi tosi tosi arvokkaita muistoja just tästä ajasta meille kuviksi.

Näihin kuviin tullaan vielä monet monituiset kerrat palamaan ja pääsee lasten kasvaessa heidän kanssa muistelemaan miten ihana ilta meillä tuolloin oli. Galleria oli super monipuolinen ja ihana, että erikseen oli värillisiä ja mustavalkoisia kuvia. Arvostan sitä, että teit niin automaattisesti ilman kysymättäkin, sillä itse rakastan värillisten kuvien lisäksi mustavalkoisten kuvien tunnelmasta. Se tuo lisää herkkyyttä joihinkin kuviin.

Olet monipuolinen kuvaaja ja sait upeasti lähes täyden uimarannan näyttäytymään kuvissa siltä kuin siellä ei olisi ollut paikanpäällä kuin me. Se vaatii todellista taitoa. Olen ihaillen katsonut kuvaamiasi muita kuvia missä perheitä, pariskuntia, lapsia ja hääpareja.

Kiitos tuhannesti x 6 ❤️”

Oletko valmis ottamaan ensimmäisen askeleen teidän perheen yhdessäolon tallentamiseen? Voit varata ilmaisen tutustumistapaamisen täyttämällä lomakkeen tällä sivulla. Lähetän teille linkin, jonka kautta pääsette varaamaan tapaamisen etäyhteydellä teille sopivaan ajankohtaan. Tutustuminen ei sido vielä mihinkään vaan voitte rauhassa sen jälkeen fiilistellä yhdessä miltä homma vaikuttaa ja tehdä päätöksen suuntaan tai toiseen ihan rauhassa.

perhekuvaus pyynikillä

Lue lisää perhekuvauksesta

Mahtavaa, että luit tänne asti. Katso seuraavaksi lisätietoa perhekuvauksesta täältä!